Päättäjät päättää

Olen viimeaikoina miettinyt päätöksenteon merkitystä. En ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisesti päättäjänä. Ajattelin että se vaatii jotain päällikköverta tai halua johtaa — ehkä jopa vallanhimoa. Keskustelin taannoin jonkun kollegan kanssa ja tajusin siinä jutellessa, että omat vahvuuteni ja osaamiseni perustuu loppujen lopuksi pitkälti päätöksentekoon ja vastuun kantamiseen silloinkin kun kukaan ei sitä pyydä.

Elämähän on täynnä pieniä hetkiä, jolloin pitää päättää jotain. Päättäminen ei ole koskaan oikeastaan ollut mitään lastenleikkiä minulle. On edelleenkin todella vaikea tehdä päätöksiä, joilla on kauaskantoisia seuraamuksia. Ja niin pitääkin. Niitä päätöksiä ei koskaan pitäisi tehdä hetken mielijohteesta. Mutta olen kyllä toiminut niinkin. En ole vain ymmärtänyt päätöksen hetkellä vallitsevaa tilaa, ottanut kaikkia tosiasioita huomioon ja tehnyt huonon päätöksen.

Niillä päätöksillä kerätään sitä kuuluisaa elämänkokemusta. Päättämään ei opi kuin päättämällä väärin ja kärsimällä seuraamukset. Tärkeintä on ottaa selville mitkä on vaihtoehdot, ymmärtää mitkä päätökset ovat peruuttamattomia, ja missä kohtaa voit vielä kääntyä täyskäännöksen ja ottaakin sen toisen vaihtoehdon. Ja tehdä se päätös. Jos menee vikaan, myönnä se rehellisesti kaikille, myös itsellesi, ota lusikka kauniiseen käteen ja korjaa/minimoi vahingot.

Älä jahkaile, kokeile

Jos virhepäätöksen korjausliike kestää viisi minuuttia, niin älä vaivaa päätäsi minuuttia kauempaa. Itse huomaan välillä jahkailevani jotain mitätöntä päätöstä päiväkaupalla — olisin siinä ajassa kokeillut jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot, korjannut virheet moneen kertaan ja mikä tärkeintä: itse asia olisi jo hoidettu. On tietenkin tärkeää, että tiedät riittävästi tehdäksesi oikean päätöksen, mutta joskus kokeileminen on vain yksinkertaisesti nopeampaa ja saatat siinä sivussa oppia jotain uutta.

Olen työelämässä tehnyt aika paljon asioita kysymättä lupaa. Luotan siihen, että päätös tuottaa hyötyä työnantajalle. Melkein joka kerta tekemäni päätös on siunattu kiitoksella, jos ei, niin anteeksi saa kun pyytää ja korjaa jälkensä. Luvan pyytäminen on ikäänkuin päätöksenteon ulkoistamista, eikä siinä mitään vikaa ole, jos et ole varma että pystyt käsittelemään päätöksesi seuraamukset.

Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Olen huomannut, että jatkuvalla syötöllä päättäjiä ja päätöksiä kovaan ääneen kritisoivat ovat usein itse huonoja päätöksentekijöitä. Päätökset tehdään tunteen vallassa, ei oteta tosiasioita huomioon tai ne vääristellään sopimaan omaan siihen vaihtoehtoon mikä tuntuu hyvältä. Ja jos virheitä tulee, ne pyritään peittelemään tai syytellään muita virheestä.

Varsinkin epämiellyttävät päätökset jätetään mieluummin muille. Jälkikäteen sitten kritisoidaan päätöksentekijöitä, vaikka päätöksessä voi olla kaksi vaihtoehtoa: huono ja huonompi. Päätöksenteko on niitä harvoja asioita, mihin toisinaan pätee tämä vanha typerä latteus kritiikistä: Älä valita, vaan tee itse parempi.

Sinäkin olet päättäjä

Päättäminen on rankkaa ja kuormittavaa hommaa, jota ei väsyneenä, stressautuneena ja tunteen palossa kannata tehdä ensinkään. Ei myöskään kannata tuntea itseään huonoksi päättäjäksi, jos ei osaa päättää mitä tänään syötäisiin sen jälkeen kun olet tehnyt tuntikaupalla muita päätöksiä.

Kanssaihmiset arvostavat tekemiäsi päätöksiä, koska silloin kanssaihmisen ei tarvitse käyttää omaa energiaansa päättämiseen. Ei ole ihme että määrätietoiset ihmiset ovat haluttua tavaraa työmarkkinoilla ja muutenkin elämässä.

Vaikka et ole, tai et edes halua olla johtaja, päällikkö tai CEO, niin teet silti päätöksiä joka päivä.

Opettele tekemään ne hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *